Minä (Iina) ajattelin väsätä teille tämmöisen pienen postauksen viimepäivien touhailuista Boldin kanssa. Ikävä kyllä, kuvia on vaan yhdeltä päivältä.
jos muuten ihmettelette miksi vain minä hoidan Boldia/kirjoittelen tänne näin alkuun, niin tiedoksi teille että Sonja lähti siis lomamatkalle Ylläkselle sunnuntaina ja hän palaa sieltä huomenna kotiin, jonka jälkeen myös hän alkaa tehdä postauksia sekä alamme liikuttaa Boldia yhdessä :)
Maanantai
Annoin Boldin totutella uuteen kotiin vielä tämän päivän joten siivosin vain sen karsinan ja lisäksi venyttelin ukkelin oikein perusteellisesti. Boldi venyi aivan yli odotusteni ja näytti todella nauttivan touhuilusta! Lisäksi rapsuttelin irtokarvaa metallisella hikiviilalla pois, mistä Boldi tietysti tykkäsi vielä enemmän :3
Tiistai
Juoksutin Boldia liinassa pellolla. Se meni paremmin mitä odotin ja näytti välillä aivan upeita pätkiä ravissa kantaen itseään hienosti. Laukassa se aluksi pinkoi jotain ihme ravi-töltti-passi-laukkaräpellystä mutta sitten kun heitin juoksutuspiiskan pois ja käytin pelkkiä eleitä ja ääniapuja, Boldi esitteli minulle aivan mahtavan kolmitahtisen ja tasaisen laukan. En malta odottaa että pääsen kokemaan nämä liikkeet selästä käsin! Boldi näytti tykkäävän hurjasti myös juoksutuksesta, mutta ei ihmekkään sillä se ei ole päässyt liikkumaan taas pitkään aikaan.
Keskiviikko
Keskiviikkona irtojuoksuttelin Boldia tarhassa. Se pelasi oikein hyvin, mutta huomasin sen olevan hiukan jumissa oikealta. Noh, alamme nyt Sonjan kanssa ratsastaa sillä joten eiköhän pienet kireydet ja jumitukset saada kuntoon oikeanlaisella treenillä :) Juoksutuksen jälkeen tein Boldin kanssa vielä kaikenlaisia luottamus/kunnioitusharjoituksia maastakäsin kuten esimerkiksi seuraamista käynnissä ja ravissa, käsimerkeistä pysähtymistä, taaksepäin ja sivulle väistämistä sekä luokse tulemista vihellyksestä. Lopuksi vielä hupsuttelin sen kanssa ottaen hassuja kuvia C: Ja tältä päivältä on siis niitä kuviakin hiukan!
Jos seuraatte kuvablogiani ettekä halua pilata ensipostausta kokonaan niin skipatkaa nämä kuvat sillä nämä ovat tulossa myös kuvablogiini :D mutta jos nyt kuitenkin tahdotte nähdä nämä kuvat jo niin älkää huoliko, kyllä siihen postaukseen muutakin tulee :)
Boldi irtojuoksemassa :> |
hieno poika :3 |
piupiu, minä & Boldi c: |
kukkuu ! |
~Iina
Hehee löysinpäs minäkin tieni tänne :D Mutta, Oiiikein kiva postaus :-----) Muutenki hieno blogi, hyvät esittelyt ja hieno banneri C: söpöjä nuo kuvat :3 ootte söpöjä :P niin ja muuten, ottakaa se sanavarmistus pois :------------DD
VastaaPoistakiiitooos ja joo en ookkaan muistanut hyvä kun sanoit :)
PoistaKiva blogi teillä. Söpö boldi..
VastaaPoistakiitos, ja boldi on :)
Poista